JulkaisutKaiku Recordings 31.01.2020

Uuden sivun ensimmäinen kappale – Tuure Boelius julkaisee tyylikkään uuden singlen Salaisuus

Kovaa vauhtia yhdeksi Suomen suurimmista pop-tähdistä nouseva Tuure Boelius julkaisee uuden singlensä Salaisuus tänään perjantaina 31.01. Kappaletta ovat olleet tekemässä Tuuren itsensä ohella liuta maamme parhaita biisintekijöitä (JurekTidoMikko Koivunen ja Henna Sarriola) ja se esittelee yleisölle uuden aikuisemman ja kunnianhimoisen Tuuren. ”Biisi on mun tarinassa uuden sivun ensimmäinen kappale. Se on aiempaa tummempaa pop-musaa, ja sen kautta haluan esitellä myös mun vakavampaa ja pimeämpää puolta”, Tuure kertoo.

Salaisuus kertoo hävetyksi tulemisesta ihmissuhteessa käsitellen aihetta Tuuren omien kokemusten kautta. Kappaleessa lauletaan monille tutusta tilanteesta, jossa joutuu pysymään toisen suurena salaisuutena, vaikka itse tahtoisi osoittaa tunteensa ylpeästi kaikille. ”’Kaapissa’ olemisesta puhutaan paljon, mutta mitä jos joku vetääkin sut omaan kaappiinsa, vaikka haluaisit kävellä käsikädessä ja olla sairaan kauniita yhdessä…”, pohtii Tuure.

Tarttuva ja tyylikäs Salaisuus on esimakua kaikesta siitä, mitä Tuurelta on lupa odottaa lähitulevaisuudessa. Itsevarmasti kohti vakavampaa ja entistäkin omakohtaisempaa ilmaisua astuvan Tuuren vuoteen kuuluu muun muassa massiivinen esiintyminen Olympiastadionin Stadionation -konsertissa elokuussa. ”Hassua miten tällä kertaa ei jännitä yhtään niin paljon se, miten yleisö ottaa tän biisin vastaan, vaan se, mitä se yks ajattelee”, hän kertoo kryptisesti.

Kuuntele Salaisuus tästä.

Lataa: kansikuvatekijätiedot / promokuva
Seuraa: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi