JulkaisutKaiku RecordingsKaiku Songs 27.10.2023

Tanssipop-dynamo Joonatanin single käsittelee sydänsuruja

Kansikuva - Joonatan - Puhalla mun haavoihin (feat. KAIP)

Kappaleella feattaa upeaääninen KAIP

Parantavaa klubimusiikkia tekevä, yhden miehen tanssipop-dynamo Joonatan julkaisee tänään 27.10. neljännen singlensä Puhalla mun haavoihin (feat. KAIP). Kappaleessa etsitään ihmistä, jonka läsnäolo helpottaa pahaa oloa ja parantaa surun aiheuttamat haavat.

Puhalla mun haavoihin kertoo siitä, miten toinen ihminen voi helpottaa sun pahaa oloa myrskyn keskellä. Biisi käsittelee yksinäisyyttä ja sydänsurua. Musta on hauska, miten kirjoitin tän kertsin ajanjaksona, kun kaikki oli tosi hyvin ja vasta myöhemmin, kun pakka oli sekaisin, löysin tän ja tein loppuun. Se oli kuin lahja menneeltä minältä”, Joonatan kertoo.

Uudella singlellään Joonatan linkkaa Sony Music -artisti KAIP:in kanssa. Artistit olivat toisilleen tuttuja somesta, mutta tapasivat yhteistyön myötä ensi kertaa.

”Ollaan KAIP:in kanssa seurattu Instagramissa toisiamme ja välillä heitetty läppää siellä. Tän featin kuitenkin niittasi, kun luin KAIP:in biosta ”certified crybaby” ja tiesin, et sillä olisi sanottavaa tähän biisiin, mihin sattumoisin myös etsin toista artistia”, muistelee Joonatan.

Omat biisinsä alusta loppuun kirjoittava ja tuottava lahjakkuus herätti jopa itse Antti Tuiskun kiinnostuksen Anan megahittiä lainaavalla singlellään Mun juuret ja on kasvattanut sitoutunutta fanipohjaa musiikilleen singlestä toiseen.

”En halua heittää itseäni boksiin millään genrellä, mutta tällä hetkellä klubisii biittei ja sydämellisii sanotuksii syntyy eniten ja luulen, että niistä mut myös opitaan tuntemaan”, Joonatan linjaa.

Kuuntele Puhalla mun haavoihin (feat. KAIP) tästä.

Seuraa Joonatania: Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454