JulkaisutKaiku Recordings 01.04.2022

Tuottaja-DJ AKRAS julkaisee oman versionsa megahitistä My Heart Will Go On

Kansikuva - AKRAS - My Heart Will Go On (feat. Samuel Daayata)

Titanic-elokuvasta tutulla coverilla feattaa ihanaääninen Samuel Daayata

Tuottaja-DJ AKRAS on ottanut käsittelyynsä yhden kaikkien aikojen balladeista, Titanic -elokuvasta tutun megahitin My Heart Will Go On. Eteerinen pop-house-tulkinta kappaleesta vie aikamatkalle koulun diskoon, mutta illan viimeisen hitaan sijaan pääset bailaamaan tanssilattialle ystävien kanssa.

”Ensimmäinen toivomani CD-levy oli ”se titanic-levy”. Olin aivan pähkinöitä koko aiheesta, ja liian nuori näkemään elokuvan, joten piirsin laivakuvastoa maanisesti kouluvihkoihin. My Heart Will Go On -biisi on vaikuttanut oleellisesti mun pianonsoiton opiskeluun ja musiikinteorian ymmärrykseen, ja tietenkin olen myös tanssinut sen tahtiin koulun diskossa”, kertoo AKRAS eli Olli Äkräs, jonka kädenjälki kuuluu niin tuottajana kuin kirjoittajanakin monella tutulla kappaleella, kuten Frans Harjun radiohitillä Minä sydän sinä.

My Heart Will Go On -singlen vokaaliosuuksista vastaa r&b-artisti Samuel Daayata, jonka edellinen single Nothing lasts forever julkaistiin tammikuussa. ”Alkuperäinen biisi on upean paatoksellinen, ja yksi kaikkien aikojen balladeja ja lauluraitoja. Imitoimalla eeppisyyttä emme pääsisi koskaan alkuperäisen tasolle. Siksi tavoittelimme Samuel Daayatan kanssa erilaista, sielukasta tulkintaa ja lyhyempää fraseerausta”, kuvailee AKRAS.

AKRAS:in kertoman perusteella myös jatkon osalta kannattaa pysyä kuulolla. ”Julkaisen AKRAS-projektissa covereita, sekä omaa musiikkia. Kaivelen parhaillaan lapsuuden Playstation 1 -konsoliltani omia teknosävellyksiä, jotka ovat odottaneet 20 vuotta päästäkseen ihmisten kuultaviksi. Odotettavissa on tanssittavuutta, yllättävyyttä ja nostalgiaa.”

Kuuntele My Heart Will Go On (feat. Samuel Daayata) tästä.

Lataa: tekijätiedot / kansikuva / promokuvat (kuvaaja: Emilia Issakainen)
Seuraa AKRAS:ia: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454