Tabuja tuulettava pop-kappale kertoo masturboinnista nuoren naisen näkökulmasta
NORATURI julkaisee tänään uuden singlen LOOPIL, joka rohkaisee vapautumaan häpeästä ja nauttimaan omasta kehosta. Kappaleessa otetaan vaatteet pois – yksin.
”LOOPIL kertoo hetkestä, kun katsoo peiliin ja löytää lempeyden itseänsä kohtaan. Se kriittinen minä häviää ja sieltä löytyy ihminen, joka haluaa itselleen vain parasta. Se sanoo, että sä ansaitset nautintoa ja SÄ olet sen kaiken hyvän arvoinen”, kertoo NORATURI.
Monilahjakas pop-artisti säveltää, sanoittaa ja tuottaa musiikkia ja on luonut oman visuaalisen maailmansa. NORATURI:n kädenjälkeä tuottajana on viime aikoina kuultu mm. Antti Tuiskun ja Erika Vikmanin Spotifyn ykkössijalle nousseella Huonoja ideoita -hitillä.
LOOPIL -kappale virtasi ulos vapautuneesta fiiliksestä, siitä tunteesta, että muiden miellyttämisen sijaan onkin ok miellyttää vain itseään. NORATURI haluaa tällä kappaleella kannustaa ihmisiä tutustumaan itseensä myös masturboinnin avulla.
”Jos mä en itse pidä huolta mun hyvästä olosta, niin kukas sitten? Miten voisinkaan antaa niin suuren vastuun jonkun muun harteille. Ja mitä masturboimiseen tulee – se on merkittävä osa meitä ja meidän seksuaalisuutta. Mä haluan jakaa masturboimisen ilosanomaa ja kehottaa tutustumaan itseensä jokaisella levelillä, rakkaudella ja intohimolla”, artisti toteaa.
Kuuntele LOOPIL tästä.
Lataa: tekijätiedot / kansikuva / promokuvat (kuvaaja: Riia Grasshill)
Seuraa NORATURI:a: Instagram / Facebook
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454