Duon versio rakastetusta ikivihreästä on oikea joulun tunnelmapala
Mikko Leppilampi julkaisee yhdessä Krista Siegfridsin kanssa valloittavan jouluklassikon Valkea joulu. Kappaleen on sovittanut Lasse Piirainen ja taianomaisen tunnelman takaa Budapest Art Orchestra -sinfoniaorkesteri. Mikon ja Kristan samettinen tulkinta vie joulun tunnelmaan, kuin hiljaa leijailevat lumihiutaleet.
”Ollaan oltu Kristan kanssa vuosia ystäviä ja meidän energiat synkkaa älyttömän hyvin yhteen. Me jaetaan sama maku estradiviihteestä ja musiikkityyleistä – pitää olla vanhanajan viihde-glamouria ja elokuvallisia, maailmanluokan sovituksia”, kertoo Mikko Leppilampi.
Maailman tunnetuimpiin joululauluihin kuuluvan White Christmas -kappale tulikin alkujaan tunnetuksi nimenomaan valkokankaalta, kun se kuultiin vuonna 1942 Bing Crosbyn ja Marjorie Reynoldsin esittämänä elokuvassa Ravintola Vapaa-aika.
”Diggaillaan molemmat tosi paljon joulumusaa ja joulua! Oltiin haaveiltu joskus, että vitsit ois makee tehdä sellaista joulumusaa, jossa olisi perinteistä vanhan liiton estraditaiteen tuntua. Syksyn aikana ollaan oltu tiiviisti yhdessä Tanssii tähtien kanssa-ohjelman myötä ja syntyi ajatus, että miksei tehtäis! Päätettiin lyödä kasaan duettobiisi ja se on nyt tämä Valkea joulu.”
Erityiseksi Mikon ja Kristan dueton tekee myös se, että kappale saa heidän käsissään tulkinnan sekä suomeksi että ruotsiksi.
”Musiikki ja esiintyminen on meidän juttu, se on se keino millä me halutaan tervehtiä suomalaisia. Tämä on nyt se, meidän joulutervehdys yhdessä Kristan kanssa suomalaisille!”
Kuuntele Valkea joulu tästä.
Lataa: kansikuva, tekijätiedot, promokuvat (kuvaaja: Petri Aho)
Seuraa Mikko Leppilampea: Instagram / Twitter
Seuraa Krista Siegfridsiä: Instagram / Facebook / Twitter
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt (Mikko Leppilampi):
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454
Keikkakyselyt (Mikko Leppilampi):
info@mikkoleppilampi.fi