Kaiku RecordingsKaiku Songs 02.01.2016

Voittoja ja vuorovettä

Kaiku Recordings logo

Vuosi 2015 kului vauhdilla. Niin kai ne kaikki. Mutta elävästi muistan kun katselin vuosi sitten Berliinissä kännykkäkalenterin pallukkaa, joka näyttää kuluvan päivän. Näytölle mahtui koko vuoden kaikki päivät. Pallukka oli lupaavasti aivan siellä alussa, arkana lähdössä eteenpäin. Kalenteri näytti määrättömästi päiviä, noita mahdollisuuksien näyttämöitä, tehdä hyvää musiikkia, kohdata sytyttäviä uusia lahjakkuuksia, kokea pettymyksiäkin, mutta sitten taas tilaisuuksia nousta voittoihin. Ne kaikki on nyt käytetty. Kongi on kumahtanut vuodelle 2015. Ja pallukka siirtynyt uudelle sivulle. Miten kävi?

Kirjoittelen tätä vuosikertomusta New Yorkissa. Eilen kuulin Times Squaren vuodenvaihdehulinat hotellin ikkunasta. Ahdisti mennä sinne tungeksimaan miljoonan ihmisen ja kuudentuhannen poliisin tuupittavaksi. Vaikka autenttinen kokeminen on showbusineksen päättyneen vuoden avainsanoja, johon palaan katsauksen lopussa, päätin katsoa nuo juhlat televisiosta.

Kaiku Entertainment Oy:n kahdeksas toimintavuosi oli työntäyteinen ja menestyksekäs. Katsotaanpa pala kerrallaan.

KAIKU RECORDINGS – LEVYMERKKI

Artistirintamalla Juha Tapio ja Johanna Kurkela saivat molemmat vuoronsa loistaa, niin elävänä yleisön edessä, kuin radioaalloillakin. Molemmat myivät myös perinteisiä levyjä, Juha jopa platinaan asti, ja ylikin.

Johanna Kurkelan Ingrid-albumin maistiaiset alkoivat jo viime vuoden lopulla. Ei panikoida -single soi alkuvuonna hyvin radiossa, mutta vasta loppukeväästä julkaistu Kuolevainen räjäytti potin. Kaiku Songs -kirjoittajien Jurekin, Saara Törmän ja Aku Rannilan laulu soi kesän ja syksyn todella tiiviisti radiossa käyden loppuvuodesta aivan radiosoittolistan paalupaikan tuntumassakin. Sitä paikkaa piti hallussaan puolestaan Juha Tapio viikkotolkulla superhitillään Sinun vuorosi loistaa. Järisyttävät kuusituhattakaksisataa kertaa radiossa soinut laulu ehti kiivetä kaikkien Suomessa soitettujen biisien koko vuoden top-kymppiin, vaikka ilmestyi vasta syksyllä. Ja jo ennen tätä, soi edellisvuoden lopulla julkaistu single Copacabana ja Ipanema radiossa kiihkeästi koko vuoden, päätyen sekin vuoden top-twentyyn. Kaikkiaan Juha Tapion lauluja soitettiin suomen radioissa viime vuonna vavahduttavat 26 000 kertaa! Luulenpa, että siitä ei kukaan kotimainen artisti mene ohitse. Vaikka tämä ei urheilukilpailu olekaan, eipä tuo nyt harmitakaan.

Juha Tapion vakaa suosio ihan kaikilla rintamilla jatkui. Täysien salien lisäksi lokakuussa ilmestynyt albumi myi jouluun mennessä, kuten todettua, platinaa. Se on todellinen saavutus, nyt kun cd-levy todellakin on vilkuttelemassa hyvästejään maailmanhistoriassa.

Juhan Sinun vuorosi loistaa -albumi on edelleen pullollaan radiolauluja, joista voittokulkunsa aloitti aivan vuoden lopulla kakkossinkkuna levyn avausraita Eläköön.

Myös Tommi Kaleniukselta julkaisimme alkuvuonna albumin Liikuta mua. Istahdin itse pitkästä aikaa tuottajan jakkaralle ja luomuilimme Tommin mainion yhtyeen kanssa juurevan lauluntekijälevyn, joka saavutti ilahduttavasti jalansijaa radiossakin, vaikka sinne emme nimenomaan tällä kertaa pyrkineetkään.

Kaiku Recordings suoritti myös merkittäviä artistikiinnityksiä eri musiikin lohkoilta. Pisimmän uran uusista kiinnityksistä on tehnyt upea Laura Voutilainen, jonka kanssa teimme koko artistitoiminnan kattavan sopimuksen aivan vuoden lopulla. Singlekin ehdittiin jo julkaista ja todeta sen pirteä alku radiossa. Petri Somerin ja Mikko Karjalaisen laulun nimi on Sä olet mulle enemmän.

Hiphop-city Lahdesta kiinnitimme hoppariduo Ideaali & Jay Who?:n. Veljesten single Haloo ehti striimailla kesän aikana rohkaisevat puoli miljoonaa kertaa.

Tukkametallin lähettiläät Reckless Love liittyivät artistirosteriimme keväällä. Bändihän on tuttu jo vuosien takaa, mutta nyt lähdemme levy-yhtiönä kokeilemaan siipiämme myös ulkomaille. Ensi kevään albumi InVader ilmestyy Suomen lisäksi ainakin Englannissa ja Irlannissa. Muut neuvottelut ovat vielä kesken.

Vielä kirjoittamattomia tarinoita ovat uudet kiinnitykset Eve Hotti ja Ella Lymi. Molemmilta tulee ensisinglet alkuvuodesta 2016. Molemmissa sinkuissa on kiinnostavia kytköksiä television ja elokuvan maailmaan.

Niinikään uutta Kaiku-musiikkia tulee elektroniselta KOI-duolta, jonka yhtiö kiinnitti loppusyksystä sekä levymerkille että kustantamolle.

Liikevaihdossa joudumme nimenomaan äänitetyn musiikin osalla antamaan periksi edellisvuodelle, joka sekin kumarsi jo huippuvuodellemme 2013. Mutta tämä on vuorovesi-ilmiö. Kyllä meidänkin vene laskee, kun vedenpinta laskee. Ei mennä shokkiin, tapaa Ile Vainio sanoa. Se on hyvä ohje. Voi olla, että vesi laskee vielä alkaneena vuonnakin. Mutta sitten uskon jo taas nousun.

KAIKU SONGS – MUSIIKKIKUSTANTAMO

Kaiku Songs on toteuttanut keväästä asti hiljaista toiminnan muutosta, jossa toukokuussa joukkoomme liittynyt Rafael Elivuo, säveltäjä ja tuottaja, on ottanut varsinaisen musiikinteon ohjaksia käsiinsä kokeneelta Tom Friskiltä, joka jatkossa keskittyy Kaiussa sopimus- ja teoshallinnointiin. Kaiku Songs pyrkii jatkossa olemaan entistäkin enemmän tekemässä musiikkia, multaa kynsien alla, siellä missä soitto soi ja näppis räpisee, kellareissa, pikkustudioiden ahtaudessa, biisileireillä – ja myös ulkomailla.

Kaiku-tekijöillä oli sormensa pelissä monissa menneen vuoden hiteissä. Petri Somer yhdessä Aku Rannilan ja Saara Törmän kanssa tekivät vuoden 2015 radioykkösen, Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa. Tämä rosoisenkaunis rakkausballadi toi Jari Sillanpään lopullisesti takaisin suurten omien hittiensä esittäjäksi, oikeastaan sitten ensilevynsä.

Songs-kirjoittajista hurjalla loikalla kirkkaimpiin parrasvaloihin – myös tuottajana – hyppäsi jo viitisen vuotta tiimissämme tekeytynyt Jurek. Kuopiolaslähtöinen Jurek oli ja on mies Antti Tuiskun myrskyisän paluun takana. Peto on irti ehti jo muuttua käsitteeksi arkikieleen vuoden aikana. Niin ikään Keinutaan-single soi vahvasti, etenkin striimauspalveluissa. Warner-artisti Antti Tuiskulle ojennettiin platinaa Jurekin tuottamasta En kommentoi -albumista loppusyksyllä. Tässäkin – siis koko levyllä – olivat mukana armoitetut hittikirjoittajamme Aku Rannila ja Saara Törmä.

Jurek ehti vielä tuottaa Antille Vain elämää -ohjelmaan version vanhasta Petri Laaksosen säveltämästä Sata salamaa -hitistä. Ja taas mentiin. Spotify-langat hehkuivat punaisina. Eikä tässä vielä kaikki: Juuri ennen vuodenvaihdetta Jurek oli kirjoittamassa ja tuottamassa uusinta Antti Tuisku -hittiä nimeltään Party (papiidipaadi).

Kaikki tuntuvat nyt haluavan Jurekin. Kaiun ”akatemia” on tuottanut lyhyen ajan sisällä jo toisen huipputuottaja-kirjoittajan suomipopin kirkkaimpiin valoihin. Pari vuotta sittenhän Eppu Kososelle annettiin ansioistaan tunnustuksena Emma-pysti.

Ulkomaillakin käytiin kirjoittamassa. Syyskuussa Jurek ja Ilkka Wirtanen tekivät matkan Los Angelesiin ja kirjoittivat musiikkia sikäläisten tekijöiden kanssa. Ilkka Wirtanen onnistui saamaan kiinnostavan Yhdysvaltain julkaisunkin, himoitun ”jenkki cutin”, Island Records –artisti Cassio Monroelle. Debytanttiduon Ilkan tuottamaa ja osaltaan kirjoittamaa biisiä No Guts, No Glory aletaan promota jenkkiradioihin toden teolla vuoden 2016 alusta.

 

 

Ilkka Wirtanen päätti vuoden lopussa myös lähteä freelanceriksi oltuaan Kaiussa (aiemmin Hip Studioillamme) töissä yhdeksän vuotta. Kiitämme Ilkkaa hienoista vuosista ja samalla jatkamme yhteistyötä. Ilkka teki juuri uuden kirjoittajasopimuksen Kaiku Songsin kanssa.

Ulkomaista kun puhutaan, on kerrottava kuopuksemme Tido Nguyenin kahdesta Berliinin matkasta, joilla hän on ollut kirjoittamassa musiikkia kansainvälisen kirjoittajajoukon kanssa (kiitos luottamuksesta Music Finland). Englannissakin musiikkia opiskellut Tido on parin viime vuoden aikana ottanut tuntumaa kiihkeään musiikkituotantotoimintaan ja nyt alamme nähdä tuloksia: Tido on haluttu co-kirjoittaja ja ensimmäiset tuotantotilauksetkin on kirjattu loppuvuodesta. Hänestä kuulemme vielä, ainakin alumpana mainitun KOI-duon toisena jäsenenä. Toinen muuten on uusi Songs-kiinnitys hänkin, Minna Koivisto.

Kirjoitusleirejäkin olemme ehtineet järjestää. Sonyn uudelle artistille Lucakselle järjetetyllä leirillä syntyi Jurekin ja niin ikään uuden Kaiku-kirjoittajan Henna Sarriolan kynästä sinkkuhitti Täydellisen epätäydellinen. Samoilta tekijöiltä on tulossa myös Lucaksen seuraava laulu.

Vielä oli Kaiku Songsilla Rafael Elivuon kipparoimana ilo kutsua studiolle suomihiphopin kuumimmat kirjoittajat, kun Universalin supertähti Mikael Gabrielille luotiin uutta musiikkia.

KAIKU AGENCY – OHJELMATOIMISTO

Ohjelmatoimistotoiminnassa viime vuotta voisi kutsua hengenvetovuodeksi. Niin kuin live-toiminnassa joskus käy, useampi artistimme piti samaan aikaan taukoa ja siitä johtui noin kolmanneksen lasku liikevaihdossamme. Onneksi kulurakenteemme on senkaltainen, että emme joutuneet yhteensattuman takia kriisiin, vaan teimme keskittyen sen, mikä tehtäväksi jäi.

Ohjelmatoimistovuoden suurin ilonaihe oli Johanna Kurkelan onnistunut konserttisalikiertue Ingrid-albumin julkaisun jälkeen. Enemmistö saleista oli loppuunmyyty ja loputkin melkein. Vaativassa ja riskialttiissa konserttisalisarjassa Johanna oli astunut askeleen eteenpäin artistina. Ingrid-kiertue nostatti yleisön seisomaan loppuaplodien aikana.
Joulun alla Johanna jatkoi monivuotista joulukonserttien perinnettänsä, käväisi sitten laulamassa joululauluja Amerikassakin, ja palasi tekemään sitten vielä muutaman joulukeikan Suomessa.

Agency järjesti myös Edu Kettusen konserttisalikiertueen, joka sekin meni vähän pienemmissä saleissa mukavasti.

Ensi vuonna Laura Voutilainen siirtyy Kaiku Agencyn keikkamyyntiin ja esimerkiksi Erin palailee monen vuoden tauoltaan lavoille. Päästään taas säpisemään keikkoja.

Live-keikkojen suosio on kuluvana vuonna koko alalla noussut. Tietyt lippuja myyvät yhtiöt ovat raportoineet jopa kymmenien prosenttien kasvun päättyneen vuoden aikana. Se on hienoa. Ruutuun tuijottelun rinnalla tuntuu nousevan tarve yhteisölliseen kokemiseen. Ehkä myös levoton maailma vähentää matkustamista, joka korvataan muun muassa konserteilla. Onhan yleinen areenakonserttien nousu ennenkokematonta Suomen viihteen historiassa.

Mainittava se on sekin, että kirjatoimintamme Kaiku Books -nimellä lopetettiin keväällä uuden tieltä. Kaiku Entertainment yhtiönä sekä kirja-alan tunnustettu ammattilainen Mikko Aarne toisena osakkaana perustivat ihan oikean kirjakustantamon, Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen, jonka toimintaa en tässä käy kertaamaan.

Toinen isohko liike aivan loppuvuodesta oli suurimman äänitysstudiomme alasajo ja sulkeminen. Haluamme keskittyä ”seinien sijasta sisältöön” YLE:n johtaja Lauri Kivistä siteeraten. Striimausmaailmaan mentäessä haluamme keventää kantamuksiamme, olla ketteriä liikkumaan, ja tilaamaan parhaat laulut sieltä missä niitä tehdään, emmekä keksimällä keksiä itsellemme studiotöitä siksi, että meidän täytyy maksaa seinistä. Surullista luopua rakkaasta merenrantastudiosta. Onneksi niitä jää meille vielä kolme pienempää.

Eli olihan sitä siinä taas. Moni juttu meni maaliin, joskaan eivät kaikki. Mutta niin on syytä mennäkin, jos nykyisenkaltaista toimintaa aikoo jatkaa. Me aiomme. Meillä on huippujoukkue, ryhmä osaajia, ryhmä, jossa yhä enemmän painottuu nuoruus ja energia. Me, joilla perspektiivi on pidempi, tuomme mukaan kokemuksemme, mutta yritämme toisaalta pysyä poissa tieltä, kun uusien tuulien on saatava puhaltaa.
Maailma muuttuu, musiikki muuttuu, ja niin sen pitääkin. Se on kiehtova ja vaativa peli. Ei kun pelaamaan.

New Yorkissa, 55 kadun ja Seitsemännen Avenuen kulmassa,

Pekka