JulkaisutKaiku Recordings 23.06.2022

Jonne Aaronilta uusi voimabiisi Sitten kun

Kappaleen särökitarariffissä tuoksuu festarit ja kesäyö

Jonne Aaron julkaisee tänään, perjantaina 24.6. uuden singlen, joka kantaa nimeä Sitten kun. Juhannusaattona päivänvalon ensi kertaa näkevän voimabiisin särökitarariffissä tuoksuu festarit ja kesäyö.

”Tämä laulu on soulmate-biisi ihmisen toiveista, odotuksista ja pettymyksistä niin rakkaudessa kuin elämässä ylipäänsä. Voimabiisi, jonka toivon tuovan lohtua ja uskoa kuulijalle”, kertoo Jonne Aaron.

Artisti itse on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen ja sen tuotannosta vastaa Jimmy Westerlund. Kappale muistuttaa, että elämä on liian lyhyt epäröimiseen ja jos löytää rakkautta, siihen kannattaa tarttua. Jos kohtaat oikean ihmisen, ”se on kuin siivet selkään saisit ja pienen hetken uskaltaisit mitä vaan”, laulaa Jonne Aaron, juuri niin kuin vain hän osaa.

”On tosi hyvä fiilis saada tämä laulu pihalle. Laulun piti alun perin ilmestyä jo keväällä, mutta kuten kaikki hyvät asiat, myös tämä otti oman aikansa. Mulla on bändini kanssa juuri kesäfestari-kiertue käynnissä ja on hienoa saada uusi laulu keikkasettiin”, hän fiilistelee.

Paljon keikkaileva artisti viettää juhannusta vapaalla tänä vuonna ja pääsee juhlistamaan uuden singlen julkaisua ja keskikesää.

”Juhannus on poikkeuksellisesti vapaa, joten aion nauttia kuplivaa ja juhlistaa yötöntä yötä. Suomen kesä on kaunis, nauttikaa ihmiset! Nähdään keikoilla!”, toivottaa Jonne Aaron.

Kuuntele Sitten kun tästä.

Lataa: tekijätiedot / kansikuva / promokuvat (kuvaaja: Tiina Routamaa)
Seuraa Jonne Aaronia: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454

Keikkamyynti:
Tommi Liimatainen / Hype Productions Oy
tommi@hypeproductions.fi
+358 40 865 1618