Perjantai 13. on suomireggaen ja -dancehallin ystäville kaikkea muuta kuin epäonninen, nimittäin tänään 13.9. julkaistaan kahden kotimaisen reggaepioneerin, Lord Estin ja Raappanan ensimmäinen yhteiskappale Tuuttaat Varattuu. Letkeästi keinuvan dancehall-kappaleen on tuottanut pitkän linjan tuottajaduo MMEN.
Vihjailevasta nimestään huolimatta Tuuttaat Varattuu eroaa Lestin pikkutuhmista hiteistä kertomalla jätetyksi tulemisen pelosta varsin vilpittömään sävyyn. ”Biisinnimi oli ollut mulla takaraivossa jo pidemmän aikaa ja toki tiedostin sen kaksoismerkityksen. Laulua kirjoittaessa kuitenkin tuntui siltä, että tahdon käsitellä tätä aihetta ihan vakavasti. Tällaista kappaletta en ollut aiemmin kirjoittanut ja nyt se tuntui oikealta”, pohtii Lord Est.
Pikantin mausteensa raikkaaseen reggaesoppaan lisää Raappana, jonka kanssa yhteistyötä oli juonittu jo jonkin aikaa. ”Mielestäni Raappana kirjoittaa hyvin tällaista hieman syvällisempää tekstiä. Toivoin Raappanalta nopeaa säkeistöä hieman Daddy Yankeen Despacito -hittiin tekemän featin hengessä ja Raappanahan toimitti!”, Lesti hehkuttaa.
Kuuntele Tuuttaat Varattuu (feat. Raappana) tästä.
Seuraa: Instagram / Facebook / Twitter
Nettisivut: www.lordest.com
Keikkamyynti:
Krista Tammi / DT Events
krista.tammi@dtevents.fi
040 9665230