Lauluntekijä Tommi Kalenius levyttää taas. Vuonna 2011 Ihminen on ihmisiä -levynsä jälkeen Kalenius on kirjoittanut lauluja muille artisteille popkentän laidasta laitaan, mutta nyt oli aika palata omien laulujen pariin. Tuloksena on maanläheinen, ylimääräisistä nuoteista ja turhista krumeluureista riisuttu teos.
– Levyn biisit ovat elämän keskellä syntyneitä. Löysin itseni pisteestä, jossa kaiken piti olla kunnossa, mutta yhtäkkiä kuori alkoikin hajota. Kipuilut parisuhteessa, lapsiperheen arjen pyörittäminen, jatkuva huoli taloudesta ja lopulta myös omasta jaksamisesta herättivät kysymyksen, tunteeko sitä lopulta edes itseään. Jälkikäteen levyn laulut tuntuvat pyörremyrskyltä ja selviytymistarinalta mulle itselleni. Samalla hirvittää päästää nämä omista käsistäni ihmisten kuultavaksi, avaa Tommi albumin syntyä.
Albumin on tuottanut pitkästä aikaa studiotöiden pariin palannut Pekka Ruuska, joka kertoo levynteosta seuraavaa:
– Tommi Kaleniuksen Liikuta mua -albumi on äänitetty oikeastaan kahteen kertaan. Ensin yritimme mahduttaa miestä hampaat irvessä radioiden äänimaailmaan kunnes tajusimme, miten homma pitää tehdä. Keksimme Tommin ikään kuin uudestaan. Päätimme nostaa laulut ja laulajan vahvasti esille. Säestys pelkistettiin äärimmilleen. Kaikessa pyrittiin olemaan häiritsemättä lauluja ja niiden vahvoja kertomuksia, maalailee Pekka.
12 kappaleen kokonaisuuden keskiössä ovat intiimit ihmisen kokoiset tarinat – ne tarinoista suurimmat. Levyn huippukohtiin lukeutuvat Jipun kanssa duettona esitetty koskettava Ajattele sekä levyn nimikappale, syvissä vesissä seilaava Liikuta mua. Levyn päättävä Matti Mikkolan ja Saimaa-yhtyeen perkussionisti Toni Kulkun sovitus Suvivirrestä saattelee kuulijan unenomaiseen tilaan, josta ei tee mieli päästää irti.
16.04. Kale-klubi, Kuokkalan kirkko, Jyväskylä
21.04. Kale-klubi, Maunulan kirkko, Helsinki
22.05. TBA, Äänekoski
23.05. Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola
28.05. Suvivirsi-tapahtuma, Narinkkatori, Helsinki
06.06. Club Colo, Savonlinna
31.07. Kuunari-Elina, Joensuu
01.08. Kuunari-Elina, Joensuu
27.08. TBA, Vaasa
28.08. TBA, Seinäjoki
03.09. Kale-klubi, Temppeliaukion kirkko, Helsinki
25.09. TBA, Nurmes