JulkaisutKaiku Songs 05.12.2025

Spektiltä uusi single Ihmisparkatakki – mukana legendaarinen rap-kollega Tasis

Kansikuva - Spekti - Ihmisparkatakki (feat. Tasis)

Nokkelista lyriikoistaan tunnettu Spekti julkaisi tänään uuden singlensä Ihmisparkatakki. Kappaleella kuullaan feattaamassa Tasis, jonka kanssa Spekti on tehnyt aikaisemminkin kuulijoiden rakastamia yhteisbiisejä. Uunituore single nojaa sanaleikkivetoiseen, humoristiseen ilmaisuun – juuri siihen, josta Spekti tunnetaan.

Tää on biisi, jonka idean oon saanut alun perin jo 15 vuotta sitten. Kun ihmiset tuntuivat pitävän mun säkeistöstä Uniikin kanssa tehdyssä Pojat on poikii -biisissä, mietin, keksisinkö jonkun toisen sanaleikkihassuttelun, jota voisin käyttää. Idealla on siis kestänyt pitkään kypsyä, mutta nyt vihdoin biisi on valmis”, Spekti kertoo.

Kappale syntyi Spektin, Tasiksen sekä tuottaja Rafael Elivuon yhteisellä studiosessiolla.

On mukava tehdä pitkästä aikaa uutta musiikkia yhdessä Spektin kanssa ja odotan innolla, että päästään esittämään tätä ja muita vanhoja yhteisbiisejä myös livenä”, Tasis kertoo.

Ensi vuonna kaksikko tekee ensimmäistä kertaa urallaan yhteiskeikkoja, joita fanit ovat toivoneet jo pitkään.

Kuuntele Ihmisparkatakki (feat. Tasis) tästä.

Seuraa Spektiä: Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Cecilia Jokela / Kaiku Entertainment
cecilia@kent.fi
+358 44 597 0610

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072