Julkaisut 15.05.2026

Frans Harjun uudella singlellä 110% kuuluu henkilökohtainen tarina ja uudistunut soundi

Kansikuva - Frans Harju - 110%

Frans Harju julkaisi tänään 15. toukokuuta uuden singlensä 110%. Kappaleen keskeisiä teemoja ovat yksipuolinen rakkaus, epävarmuus, rehellisyyden puute sekä ristiriita odotusten ja todellisuuden välillä. 110% kuvaa tilannetta, jossa tunteet ovat voimakkaita mutta eivät kohtaa, ja jossa halu täydelliseen yhteyteen jää toteutumatta.

Inspiraatio biisiin tuli suoraan omasta elämästä. Kirjotin kaiken aika suoraan vaan niin kuin kaikki oli ja on. Silloin se on tavallaan jopa aika helppoa, sillä aina laulun teko ei sitä ole”, Frans kertoo kappaleesta.

Kappale syntyi tiiviisti kimpassa yhdessä Tapio Heinilän kanssa. Sessiossa saavutettiin nopeasti yhteinen näkemys tavoitellusta tyylistä, jossa siirryttiin iskelmäpainotteisesta soundista kohti popimpaa ja osin rap-estetiikkaa lainaavaa ilmaisua. 110% edustaa artistin uutta suuntaa ja kiteyttää sen musiikillisen tyylin, jota hän haluaa jatkossa kehittää.

Biisi syntyi silleen jännällä tavalla, et mulla kävi joku ihan ihme juttu sessiota edeltävänä yönä, että en siis nukkunut silmäystäkään. Ehkä se olikin avain johonkin ja taika siihen, että biisi lähti syntymään todella helposti. Tehtiin kertsi puolessa tunnissa ja heti tuntui, että tässä on jotain erityisen hyvää. Joskus siis ei haittaa, että valvoo koko yön ennen työpäivää”, Frans kuvailee tekoprosessia.

Kuuntele 110% tästä.

Seuraa Frans Harjua: Instagram/ TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Cecilia Jokela / Kaiku Entertainment
cecilia@kent.fi
+358 44 597 0610