JulkaisutRähinä Records 10.10.2019

Elastinen julkaisee Vain elämää -viikkonsa kunniaksi yllätyssinglen Kunnian Miehiä

Rähinä Recordsin Elastinen ilahduttaa fanejaan julkaisemalla ti 8.10. uuden kappaleen Kunnian Miehiä. Live-settiin jo jonkin aikaa kuulunut biisi edustaa Vain elämää -julkaisujen keskellä räpeintä Elastista vähään aikaan ja tuleekin varmasti löytämään paikkansa pitkän linjan Rähinä -seuraajien sydämestä.

Elastinen itse kertoo kappaleesta näin:
”Vain elämää -viikkoni kunniaksi lyödään vähän lisää löylyä. Tein tän kappaleen keikoille jo jonkin aikaa sitten ja se onkin saanut livenä jo kymmenet tuhannet räppikädet heilumaan. Moni on kysellyt, että mistä ja milloin sen saa! Tää viikko on just hyvä hetki julkaista se lahjana kaikille, jotka ovat olleet mun mukana jo pitkään. Kiitos tuestanne jengi!”

Elastinen on mukana parhaillaan käynnissä olevalla Vain elämää -ohjelman kymmenennellä kaudella, joka on ollut massiivinen menestys sekä kokonaisuutena että Elastiselle itselleen. Tähän mennessä ilmestyneistä viidestä Elastisen Vain elämää -singlestä neljä löytyy kirjoitushetkellä Spotifyn Top 50 -listalta. Syksyn suuri konserttikiertue starttaa ylihuomenna to 10.10. Tampere-talolta.

Kuuntele Kunnian Miehiä tästä.

Seuraa: Facebook / Instagram / Twitter

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Fullsteam Agency Oy
mika@fullsteam.fi