JulkaisutKaiku Recordings 20.09.2024

Vilkkumaan Lauluja musikaalista Bosslady -albumin toinen single on kerro kerro kuvastin

Kansikuva - Maija Vilkkumaa - Kerro kerro kuvastin

Kappale on rocknroll-eepos, jossa ihminen katsoo peiliin eikä pidä näkemästään. Kerro kerro kuvastin, miksen oo taaskaan niin kuin halusin”, kyselee laulun minäkertoja. Miks petin kaikki, minutkin? Oi kerro kerro kuvastin.

Maija Vilkkumaan säveltämä, sanoittama sekä yhdessä Satu Rasilan ja Eeva Konnun kanssa kirjoittamansa musikaali Bosslady saa maailmanensi-iltansa Jyväskylän Kaupunginteatterissa 28.9.2024. Albumi Lauluja musikaalista Bosslady julkaistaan ensi-illan kynnyksellä 27.9. Levyn ensimmäinen single Me ollaan siskot ilmestyi elokuussa ja tänään perjantaina 20.9. julkaistaan uusi single Kerro kerro kuvastin.

Bosslady-musikaalin käsikirjoituskierroksen viimeisimmässä workshop-vaiheessa kävi ilmi, että musikaali tarvitsee vielä yhden kappaleen, sellaisen, jossa päähenkilö punnitsee omia valintojaan ja tajuaa, etteivät ne ole aivan putkeen menneet. Tuntui, että tiedän tarkkaan millainen sen biisin pitää olla, mutta miten saisin sen loihdittua itsestäni esiin?

Koska aloitan aina sävellyksellä, rupesin kaivelemaan arkistojani. Löytyisikö sieltä jokin aihio, josta voisi lähteä eteenpäin? Muistin Helsingin Sanomien Musta laatikko -esityksen, jossa olin vuonna 2022 mukana Ilkka Mattilan osuudessa. Puhuimme siinä biisin tekemisestä ennen ja nyt, ja joka ilta minä tein yleisön edessä yhden kappaleen. Sieltä oli jäänyt mieleen kertosäe, joka voisi olla täydellinen juuri tähän. 

Kertosäkeen teksti meni aika uuteen uskoon, mutta jotakin jäikin. Säkeistössä halusin hyödyntää vanhoja suosikkejani teatraalisen rocknrollin genrestä: 70-luvun Alice Cooperia ja Meatloafia. 

Päätin muodostaa tuotannon Bosslady-musikaalin musiikkidramaturgian tekijän Eeva Konnun fantastisen pianosovituksen ympärille. Raidalla pianoa soitta Eevan lisäksi myös Saku Maristo. Muut instrumentit soitin itse. Levyn A&R-henkilö Riku Mattila rohkaisi ja mentoroi ja myös miksasi kappaleen”, Vilkkumaa kertoo.

Kerro kerro kuvastin -kappaleesta on kuvattu myös musiikkivideo, jonka ohjasi Jussi-palkittu elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemi.

Kuuntele Kerro kerro kuvastin tästä.
Seuraa Maija Vilkkumaata: Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
Promo Sapiens Oy / Tara Kojonen
tara@promosapiens.fi
+358 50 467 3269