KAUKUA julkaisi tänään 1. toukokuuta uuden singlensä Vanhoja muistellaan. Kappaleessa sukelletaan kaipuun tunteeseen ja menneeseen aikaan, ja sen ytimessä kuuluu toivon kipinä.
“Se kertoo ihmissuhteesta, joka on tapahtunut joskus ja ihmisestä, jonka haluaisi pitää elämässään. Biisi antaa toivoa siitä, että toinen jäisi elämään, mutta loppupeleissä tämä ei koskaan toteudu” artisti kuvailee kappaletta.
Kappale on syntynyt yhteistyössä Kim Mannilan kanssa, jonka kädenjälki kuuluu muun muassa Mirellan, Isac Elliotin ja Averagekidluken kappaleissa. Tekijäkaksikko löysi yhteisen sävelen nopeasti, ja lopputuloksena on vahva ja tunnelmallinen kappale. Musiikillisesti uusi single on kaunis ja särmikäs kokonaisuus, jossa kuuluu vahvasti myös artistille tyypillinen ajattomuus.
KAUKUA nähdään kesän aikana keikkalavoilla ympäri Suomea, jolloin myös Vanhoja muistellaan saa elämän myös live-yleisön edessä. Artistilla on takanaan juuri päättynyt kiertue HUGOn kanssa, ja lisää esiintymisiä on luvassa pitkin kesää.
Katso tulevat keikat täältä.
Kuuntele Vanhoja muistellaan tästä.
Seuraa KAUKUAA: Instagram / TikTok
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Katri Holopainen / Kaiku Entertainment
katri@kent.fi
+358 40 836 7853