JulkaisutKaiku RecordingsKaiku Songs 24.09.2021

Spekti räppää interrail-romanssista uudella singlellään Porto

Kansikuva - Spekti - Porto

Tarttuvaa kertosäettä on kirjoittanut artistin kanssa mm. Aleksanteri Hakaniemi

Suomen omaleimaisin räppäri Spekti julkaisee uuden singlensä Porto tänään perjantaina 24.9. Portugalin pohjoisosassa sijaitsevaan Porton kaupunkiin sijoittuva kappale maalaa tarinan kiihkeästä lomaromanssista interrail-matkalla.

Porto kertoo nuoren miehen seikkailuista maailman ja romantiikan pyörteissä. Kantavana ajatuksena on päähenkilön kenties ensimmäinen ulkomaanmatka, ja siellä tapahtuva unohtumaton kohtaaminen”, kuvailee Spekti.

Portolla Spekti jatkaa viime vuosina löytämällään melodisemmalla tyylillä ja single onkin luontaista jatkumoa sellaisille hiteille kuin Vain yksi sinä (feat. Titta) ja Ennen ku mä delaan. Korvamatoista kertosäettä ovat olleet Spektin itsensä lisäksi kirjoittamassa laulaja-lauluntekijä Aleksanteri Hakaniemi sekä Rafael Elivuo ja Suvi Vainio. Tuotannossa voi kuulla kaikuja 80-luvun soundeista ja myös sanoituksia ovat inspiroineet menneet vuosikymmenet.

”Kappaleen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, jolloin maailma oli suurempi. Kulttuurien ja ihmisten kohdatessa törmäsi toisistaan merkittävästi poikkeavat tavat elää. Vaikka kertomus onkin suurelta osin mielikuvituksen tuotetta, sisältyy siihen viitteitä myös omasta eletystä elämästä”, Spekti summaa.

Kuuntele Porto tästä.

Lataa: kansikuvatekijätiedotpromokuvat (kuvaaja: Joey Palmroos)
Seuraa Spektiä: Instagram / Facebook

Keikat:
Mika Sorola / Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072