JulkaisutKaiku Recordings 31.01.2020

Elastinen julkaisee uuden koskettavan singlen Epäröimättä hetkeekään (feat. Jenni Vartiainen)

Kovassa nosteessa oleva Elastinen julkaisee tänään perjantaina 31.1. uuden singlensä Epäröimättä hetkeekään (feat. Jenni Vartiainen). Single on Elastisen ensimmäinen julkaisu Vain elämää -ohjelman huippumenestyksekkään 10. juhlakauden jälkeen ja jatkaa platinahittien Supervoimii ja Loppuun Asti (feat. Johanna Kurkela) viitoittamalla voittopolulla. Epäröimättä hetkeekään on myös Elastisen ja Jenni Vartiaisen ensimmäinen yhteiskappale. ”Olen tuntenut Jennin siitä asti, kun hän muutti Stadiin ja yhteisbiisi on aina ollut ajatuksena ilmassa. Ensimmäistä kertaa palat ja aikataulut loksahtivat kohdalleen”, hän kertoo.

Jylhästi kasvava ja tunteikas kappale kertoo siitä, kuinka maailmassa asioiden jakaminen tekee niistä suurempia ja arvokkaampia. Sävellys sai alkunsa idyllisessä Kemiönsaaressa ja sen isosta tuotannosta vastaavat Jukka Immonen ja Antti Riihimäki. ”Kun kappale lähti syntymään, tuntui heti siltä, että Jenni sopisi mukaan ja allekirjoittaisi tekstiajatuksen”, muistelee Elastinen.

Viimeisimmillä julkaisuillaan kenties Suomen monipuolisimmaksi rap-artistiksi kasvanut Elastinen pääsee näyttämään Epäröimättä hetkeekään -singlellä koko skaalansa. Komean kertosäkeen Ela laulaa duettona Jenni Vartiaisen kanssa. ”Haastan itseäni jatkuvasti laulajana ja askeleet eteenpäin pitävät musiikin tekemisen taas entistä mielenkiintoisempana. Oli mieletön kunnia saada laulaa tämä kappale Jennin kanssa.”

Kuuntele Epäröimättä hetkeekään (feat. Jenni Vartiainen) tästä.

Lataa: kansikuvatekijätiedot / promokuva
Seuraa: Instagram / Facebook / Twitter

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt (Elastinen):
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi