Rähinä Recordsin tuorein signaus, 18-vuotias räppäri Ares julkaisi Rähinä-debyyttinsä Bisnes perjantaina 18.10. Singlen julkaisu osuu sopivasti Fintelligensin Voittamaton -kappaleen 20. vuosipäivälle. Niin kuin Elastinen ja Iso H aikoinaan, potkii Ares ovet sisään tinkimättömällä asenteella ja ajankohtaisella soundilla. ”Bisnes on tsemppibiisi, jonka sanoma on, että oli tavoitteesi elämässä mikä tahansa, pitää sun tehdä töitä ja grindata sen eteen. Kaikki on bisnestä ja kaikessa tekemisessä on arvoja, joita pitää noudattaa, voidakseen edetä”, Ares kertoo kappaleesta.
Ares on tullut tunnetuksi Lukas Leonin tuplaajana ja hänen feattejaan on kuultu kummallakin Lukaksen albumeista. Räiskyvällä tyylillään huomiota herättävä Ares edustaa Suomen perinteikkäimmän rap-levy-yhtiön tulevaisuutta, Rähinä 2.0:aa. ”Pienenä katselin koulun jälkeen MTV:ltä Elastisen Anna Soida -videota ja mietin, että tossa on kovin jätkä koskaan. Mä oon aina unelmoinut siitä, että olisin Rähinän artisti. Nyt kun mä oon sitä, on se sairain juttu ikinä”, hehkuttaa Ares.
Bisnes -kappaletta ovat olleet kirjoittamassa artistin lisäksi Mikko Koivunen sekä Rähinän luotto-hittinikkarit Jimi Pääkallo ja Samuel Kovanko. Mikko Koivunen on toiminut myös kappaleen tuottajana.
Kuuntele Bisnes tästä.
Seuraa: Facebook / Instagram
Lataa: kansikuva, tekijätiedot / promokuvat