Julkaisut 11.10.2024

Vain elämää tuo soittolistoille Waldo’s Peoplen tuotantoa suomeksi tulkittuna

costello_hautamaki_eini_hanna_pakarinen_ilta_jussi_rainio_marko_hietala_roope_salminen_waldo

Perjantain uuden musiikin kattauksesta löytyy jälleen myös Vain elämää -biisejä

Waldo’s People on koko kansan tuntema elektronisen tanssimusiikin kärkiyhtye, jonka solisti Waldo alias Marko Reijonen on mukana uusimmalla Vain elämää -kaudella. Kauden artistien käsittelyssä tanssihitit ovat muovautuneet moneksi – ja erityisesti suomen kielelle.

Roope Salminen esittää Waldon uudemmasta tuotannosta kappaleen Life Is Now. Salmisella on esityksessä mukana DJ-tuottaja AKRAS sekä kansainvälistä vahvistusta tuomassa upea Pandora. Jumputtava tekno, rap-osuus ja humoristiset suomi-ruotsi -lyriikat yhdistyvät huippukokonaisuudeksi Laiffi är nu.

Hanna Pakarisen Hulluihin öihin on suomenkielinen versio Waldon U Drive Me Crazy-hitistä. Pakarinen pysyy sekä biisissä että esityksessä alkuperäiselle linjalle uskollisena, eli toteutus on täyttä teknoa.

Lose Control lienee Waldon kappaleista tunnetuin, ja myös Ilta on ottanut vastaan haasteen tulkita kappaletta suomen kielellä. Alkuperäinen hitti on tunnistettavissa jo ensisekunneista, mutta Iltan versio Kiire kiskoo nopeasti mukaansa kuuntelemaan uudet lyriikat ja niiden samastuttavan merkityksen.

Costello ei poikkea suomilinjasta, ja onkin versioinut itselleen hyvin istuvan kappaleen I Wanna Be a Rockstar. Uusi versio Rocktähti on täyttä rockia ja aitoa Costelloa.

Käy kuuntelemassa uudet kappaleet!

Kuuntele Roope Salminen – Laiffi är nu (feat. Pandora) tästä.
Kuuntele Hanna Pakarinen – Hulluihin öihin tästä.
Kuuntele Ilta – Kiire tästä.
Kuuntele Costello – Rocktähti tästä.

Seuraa Costelloa: Instagram / Facebook
Seuraa Hanna Pakarista: Instagram / TikTok / Facebook / Nettisivut
Seuraa Iltaa: Instagram / TikTok / Facebook
Seuraa Roope Salmista: Instagram / TikTok / Facebook / Nettisivut
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt – Costello & Roope Salminen:
Cecilia Jokela / Kaiku Entertainment
cecilia@kent.fi
+358 44 597 0610Lisätiedot ja haastattelupyynnöt – Hanna Pakarinen:
Tommi Liimatainen
tommi@hypeproductions.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt – Ilta:
Tina Jukarainen / Manage Me
tina@manageme.fi
+358 44 072 3283

Keikkamyynti – Costello:
Zellu Starck / Dex Viihde
zellu.starck@dexviihde.fi
+358 400 503 383

Keikkamyynti – Roope Salminen:
Matti Kaunisvesi / Live Nation Finland
matti.kaunisvesi@livenation.fi
+358 40 351 8848

Keikkamyynti – Hanna Pakarinen:
Laura Vuorinen
laura@hypeproductions.fi
+358 40 820 7124

Keikkamyynti – Ilta:
Mikko Korpi / Warner Music Live
mikko.korpi@warnermusic.com
+358 50 371 9229