JulkaisutKaiku RecordingsKaiku Songs 07.07.2023

Spekti julkaisee iloista 20-lukua henkivän Samppanjaa-singlen

Kansikuva - Spekti - Samppanjaa

”Kappale on suunniteltu riehakkaiden maailmanlopun juhlien taustamusiikiksi”

Suomiräpin legenda Spekti julkaisee tänään, perjantaina 7.7. kuplivan Samppanjaa-singlen. Iloista 20-lukua henkivä kappale on taattua Spektiä. Ajattele samppanjasapeleita, kieltolakia, flapper-mekkoja ja sikariholkkeja. Lisää joukkoon suomiräppiä, niin saat cocktailin Spektin tapaan!

”Biisi on suunniteltu riehakkaiden maailmanlopun juhlien taustamusiikiksi. Pitkässä nousukaudessa ja halvan velkarahan buustaamassa kulutusjuhlassa on mielestäni hyvin yhtymäkohtia 1920-lukuun. Nähtäväksi jää päättyvätkö juhlat yhtä äkisti kuin sata vuotta sitten?”, pohtii Spekti.

Kappaleen kertosäe on lainattu iskelmäkuningatar Lea Lavenin vuonna 1983 julkaistusta Samppanjaa-kappaleesta, joka oli jäänyt artistille mieleen.

”Lea Lavenin biisi on osana Leidit Lavalla -kiertueen Hittiputki-potpuria. Tätä kuulee edelleen soitettavan yökerhoissa, mistä se omaankin mieleeni palautui. Toin sessioon tuottaja Jukka Jahnukaisen, Joni Rahkolan ja Jaakko Kiurun kanssa idean tehdä kappaleesta oma versio. Hetken pallottelun jälkeen tuntui selvältä tuoda myös tuotantoon Gatsby-vibaa. Lisäksi myös juon itse mielelläni samppanjaa” kertoo Spekti kappaleen synnystä.

Kuuntele Samppanjaa tästä.

Seuraa Spektiä: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072