JulkaisutRähinä Records 01.09.2023

Pimee-single tuo Elastisen ja BESS:in ensi kertaa samalle träkille

Kansikuva - Elastinen - Pimee (feat. BESS)

”Pimee on oodi meidän kaikkien piilotetulle puolelle”

Tänään, perjantaina 1.9. syksy starttaa ryminällä, kun raplegenda Elastinen laittaa klubien subbarit bängäämään uudella singlellään Pimee (feat. BESS). Kappaleen kruunaa upeaääninen BESS, joka nousi koko kansan suosioon viimeistään vuoden 2022 UMK:n ja megahitti Ram Pam Pamin myötä.

Pimee on oodi meidän kaikkien pimeälle puolelle, joka pääsee valloilleen, kun arkiminät riisutaan. Pimeän tullen kaikista meistä nousee esiin jotain piilotettua. Tuottaja Skywalk teki aivan mielettömän työn ja taikoi todellisen klubihitin tekstin taa”, kertoo Elastinen.

Pisimpään radioykkösenä olleiden kappaleiden ykkös- ja kakkossijaa pitävät artistit kuullaan singlellä ensi kertaa yhdessä. Kappaleen tekijöihin kuuluvat artistien lisäksi palkittu laulunkirjoittaja Tiina Vainikainen sekä monien hittien takaa löytyvä kirjoittajatuottaja Skywalk.

”Minä ja tuottaja Skywalk kirjoitettiin yhdessä biisin runko ja soitettiin Tiina Vainikainen mukaan projektiin. Teksti-idiksen jälkeen sain idean pyytää BESS:in mukaan. Biisistä tuli energinen ja koin, että BESS sopisi siihen täydellisesti”, kertoo Elastinen kappaleen synnystä.
”Sessio oli huikea, aivan mieletön laulaja ja kirjoittaja. Ainutlaatuinen soundi, joka kruunasi mun ajatuksen biisistä”, kehuu Elastinen kollegaansa BESS:iä.

Kuuntele Pimee tästä.

Lataa: promokuvat (kuvaaja: Vinny Holmberg)
Seuraa Elastista: Instagram / TikTokFacebook / Nettisivut
Seuraa BESS:iä: Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt Elastinen:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt BESS:
Veera Hjerppe / Universal Music Finland
veerahjerppe@umusic.com
+358 50 461 9818

Keikkamyynti Elastinen:
Mika Sorola / Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072

Keikkamyynti BESS:
Mikko Varjamo/Warner Live
mikko.varjamo@warnermusic.com
+358 40 705 5709