Kotiteollisuuden musiikki oli Rostille täysin vierasta
Tänään perjantaina 27.10. julkaistiin Virve Rostin Vain elämää -versio Haltin häät -kappaleesta. Kappale kuultiin osana Kotiteollisuus-yhtyeen nokkamiehen Jouni Hynysen päivää. ”Koska Kotiteollisuuden tuotanto vaikutti oudolta mulle, menin rehellisesti sanoen siitä mistä aita on matalin”, tunnustaa Virve.
Kotiteollisuuden tuotannosta löytyi yksi cover-kappale, Taiskan klassikko Haltin häät vuodelta 1976, joka oli Virvelle entuudestaan hyvin tuttu. ”Jospa minä palautan sen arvoonsa”, hän kuittasi Jouni Hynyselle ennen esitystä. Lavalle ilmestyi Virven seuraksi myös legendaarinen Freeman ja Menneisyyden vangit -yhtye, joiden kanssa hän keikkailee tänäkin päivänä. Koko porukka täräytti kappaleen ilmoille varmuudella, johon pystyy vain yli 30 vuotta yhdessä keikkaillut bändi.
Virve kertoi ohjelmassa miettineensä etukäteen, millainenkohan hieman pelottavakin, ärhäkästi asioita kommentoiva Jouni Hynynen tulee olemaan. Tutustuessa on paljastunut, että Jouni on ”kerta kaikkiaan ihana karjalaisukko”. Musiikkimakujen eroavaisuuksista huolimatta kaksikon välille onkin löytynyt selvä sielujen sympatia.
Kuuntele Haltin häät (feat. Freeman & Menneisyyden Vangit) (Vain elämää kausi 14) tästä.
Seuraa Virve Rostia: Instagram / Facebook / Nettisivut
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454
Keikkamyynti:
Arttu Tolonen / Sahara Agency
arttu.tolonen@piikkikasvi.fi
+358 44 031 4444