Irti soi dramaattisesti discopallon alla
Tänään perjantaina 21.10. Vain elämää -ohjelman 13. kausi tuo meille Meiju Suvaksen tulkinnan Yonan kappaleesta Irti. Kappaleelle tehtiin ”meijusuvakset” ja uusi versio soi dramaattisesti discopallon alla – modulaatiota unohtamatta! Kappaleessa toivotaan, että joku näkee menneisyytesi ja virheesi ja haluaa sinut silti. Silloin on aika päästä peloista Irti.
”Olen pistänyt merkille tämän persoonallisen ja mielenkiintoisen runotyttöneitokaisen jo vuosia sitten. Nyt perehdyttyäni hänen sävellyksiinsä, en voi kuin ihaillen hämmästellä hänen runsasta ja monimuotoista tuotantoaan. Sieltä nousi kaksi biisiä ehdottomiksi suosikeikseni, joista toinen on juuri tämä Irti, josta en sitten lopulta voinut enää päästää irti. Olli Äkräksen upea Ultra Bra -tyyppinen sovitus puhalsi biisiin vielä ihan uuden svengin. Ihanaa, kun sain laulaa kerrankin sydämeni kyllyydestä stemmoja kaikkiin biiseihin, mutta tässä niitä stemmoja taisi olla eniten. Ja ihanaa, kun sain vielä hyvä ystäväni Jutta Aaltosen houkuteltua laulamaan stemmoja Satulinnaan kanssani!”, kertoo Meiju Suvas.
Kuuntele Irti (Vain elämää kausi 13) tästä.
Seuraa Meiju Suvasta: Instagram / Facebook / Nettisivut
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454
Keikkamyynti:
Johanna Tuomola / Magnum Live
johanna.tuomola@magnumlive.fi
+358 44 906 1910