JulkaisutKaiku Recordings 14.06.2024

Kiki julkaisee ensimmäisen singlensä kultaa myyneen debyyttialbumin jälkeen

Kansikuva - Kiki - Fobia - Kuvaaja: Karim Awad

Fobia kertoo suuresta rakkaudesta ja menettämisen pelosta

Pop-artisti Kiki julkaisee tänään perjantaina 14.6. Fobia-singlen, joka kertoo suuresta rakkaudesta ja sen tuomasta menettämisen pelosta. Kreikkalaisvaikutteisella kappaleella kuullaan myös elementtejä Kikin toisesta kotimaasta mm. bouzouki-kitaran muodossa.

 “Pitkään ajatus kuolemasta pelotti, kunnes tajusin, ettei me ihmiset niinkään kuolemaa pelätä, vaan jopa itsekkäästi pelätään elämää täällä ilman meille rakkaita ihmisiä. Fobian aihe on iso ja syvä, niin haluttiin tuoda tuotantoon keveyttä, perinteisiä melodioita modernisti tehtynä ja ripaus Kreikkaa”, Kiki kertoo.

Fobia kääntää Kikin tarinaan uuden sivun vuoden 2023 kultaa myyneen debyyttialbumi Intuition jälkeen. “Pyrin olemaan vielä rohkeampi ja rehellisempi mun musiikissa. Tavallaan samaa Kikiä, mutta freesimpää ja tietyllä tavalla kypsempää, kun koko ajan kasvaa ihmisenä, artistina ja biisintekijänä”, Kiki luonnehtii.

Fobia syntyi yhdessä laulunkirjottaja Jaakko Kiurun sekä tuottaja Skywalkin kanssa. “En ollut tehnyt koskaan ennen Skywalkin kanssa musaa ja heti ekalla sessiolla syntyi Fobia! Oli ihanaa ja helppoa tehdä tätä”, hehkuttaa Kiki.

Kuuntele Fobia tästä.

Seuraa Kikiä: Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Cecilia Jokela / Kaiku Entertainment
cecilia@kent.fi
+358 44 597 0610

Keikkamyynti:
Team Agency
booking@team.fi