JulkaisutKaiku Recordings 09.06.2022

Mariska julkaisee uuden singlen Sit kun mul on sut

Kansikuva - Mariska - Sit kun mul on sut

Lihallisella kesärock -biisillä haaveillaan rakkaudesta ja sen mullistavasta voimasta

Elämänsä keikkakesään valmistautuva laulaja-lauluntekijä Mariska on julkaissut tänään uuden singlen Sit kun mul on sut. Sit kun mul on sut on lihallinen kesärock -biisi, jossa haaveillaan päättäväisesti rakkaudesta ja sen mullistavasta voimasta.

”Kappale on kirjoitettu toukokuussa 2021 Väinö Walleniuksen ja Jouni Aslakin kanssa iltana, jolloin studiolla oli mehevät bileet ja monta tuttua kylässä. Kenties juuri levottoman kevään takia laulussa on fyysinen intohimo vahvasti läsnä. Tämän tahtiin on hyvä imeä vaikka pari fritsua kaverille festivaaleilla tai pysähtyä road tripillä lammenrantaan harjoittelemaan polvirukouksia”, Mariska kertoo.

Sit kun mul on sut on Mariskan syksyllä 2022 julkaistavan albumin kolmas singlelohkaisu. Aiemmin on julkaistu singlet Piste ja kultaa striimannut radiohitti Terveisin Doris.

Mariskan lähes kaksikymmentä-vuotinen ura suomalaisen pop-musiikin parissa on ollut menestyksekäs. Hänet tunnetaan muun muassa hiteistä Kukkurukuu, Liekki ja Minä liityin sinuun. Mariska on myös julkaissut runoteoksia, toiminut kääntäjänä ja ansioitunut useiden muiden artistien megahittien sanoittajana.

Kiertue uuden yhtyeen kanssa on jo käynnissä. Kokoonpano on Jouni Aslak (kitara), Antti Kokkola (kitara, viulu, koskettimet), Harri Rantanen (basso) ja Juha Räsänen (rummut).

Kesän keikat:
11.6. KAARINA, SAARISTO OPEN
18.6. HAMINA, EAST COAST FESTIVAL
23.6. HANKO, KAUPUNGINTALON JUHLASALI
25.6. NILSIÄ, TAHKO JUHANNUS
01.7. JÄMSÄ, ISKELMÄ FESTIVAALI HIMOS
08.7. SAARIJÄRVI, KIRMOT
09.7. HÄMEENLINNA, WANAJA FESTIVAL
10.7. AITOO, KIRKASTUSJUHLAT
13.7. TUUSULA, KRAPIN PAJAN PUISTOKONSERTTI
14.7. OULU, SUOMIPOP FESTIVAALI
15.7. KUOPIO, SAWOHOUSE GARDEN LIVE
16.7. JYVÄSKYLÄ, SUOMIPOP FESTIVAALI
23.7. TAMPERE, TAMMERFEST
29.7. KOKKOLA, VIINIJUHLAT
06.8. VAASA, VAASA FESTIVAL
07.8. KOUVOLA, ANKKAPURHAN PUISTOKONSERTTI
19.8. ESPOO, TAPIOLA FESTIVAALI
20.8. JYVÄSKYLÄ, HARJUROKKI
27.8. SAVONLINNA, SAIMAA HEHKUU

Kuuntele Sit kun mul on sut tästä.

Lataa: tekijätiedot / kansikuva
Seuraa Mariskaa: Instagram / Facebook / Kotisivut

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen / Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi
+358 50 467 3269

Keikkamyynti:
Kimmo Hirvonen / Long Play Music
kimmo@longplaymusic.net
+358 41 5363 666