JulkaisutKaiku Recordings 05.05.2022

Jukka Poika julkaisee rohkaisevan Viel rakkaus sut löytää -singlen

Kansikuva - Jukka Poika - Viel rakkaus sut löytää

Kappale muistuttaa, että olet ihana juuri noin

Jukka Poika julkaisee tänään perjantaina 6.5. rohkaisevan Viel rakkaus sut löytää -singlen. Jos tiedät, miltä tuntuu istua kavereiden häiden sinkkujen pöydässä, tämä kappale on juuri sinulle. Kappale muistuttaa siitä, että olet ihana juuri noin ja rakkauskin kyllä löytää vielä perille.

”Kappaleessa käsitellään sellaista yksinäisyyttä, joka voi tulla omaksi osaksi, kun ystävät ympärillä pariutuvat ja saavat perhettä mutta oma rakkaus antaa odottaa itseään. Tällaisena hihhulina löydän biisistä myös hengellisiä ulottuvuuksia, laulussa mainittu Iso rakkaus voi hyvin olla myös sitä universaalimpaa sorttia”, kertoo Jukka Poika.

Viel rakkaus sut löytää on lempeän letkeä korvakarkki, joka syntyi yhdessä Tidon ja Olli Äkräksen kanssa. Kesän aikana tämän sekä monen muun Jukka Pojan ihanan kappaleen voi käydä kokemassa livenä. ”Suunnitelmani tulevalle kesälle pohjautuvat keikkakalenteriin, jonka mukaan tulen kiertämään Suomea suht uutterasti. Kesästä nauttiminen tulee myös kysymykseen”, veistelee Jukka Poika.

Kuuntele Viel rakkaus sut löytää tästä.

Lataa: tekijätiedot / kansikuva / promokuvat (kuvaaja: Eero Oikarinen)
Seuraa Jukka Poikaa: Instagram / Facebook / Kotisivut

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454

Keikkamyynti:
Teija Stormi-Rousu / Jukka Poika Musiikki
teija@jukkapoika.com
+358 40 590 9690