Väkevä kappale syntyi vahvasti kiinni ajassa
Juha Tapio tarjoaa sielunravintoa tänään perjantaina 29.4. ilmestyvällä singlellään Vaadin rauhaa. Väkevä ja kaunis kappale käsittelee ajatusta rauhasta sen kaikilta kanteilta ja jättää tilaa herättämilleen ajatuksille. Tänä keväänä syntynyt laulu on äänitetty Finnvox-studioilla, ja sen on tuottanut Eppu Kosonen.
”Tuottaja Eppu Kososen kanssa istuttiin maaliskuun alkupuolella studiolla ja kuunneltiin tekemääni biisinippua läpi. Jossain vaiheessa puhe kääntyi – kuten muidenkin noina päivinä kohtaamieni ihmisten kanssa – ajankohtaisiin tapahtumiin ja tämmöinen biisi vain tunsi tarvetta tulla ilmoille. Kitarat käteen ja sommittelemaan, enemmän siinä oli vastaanottamisen kuin tekemisen tuntua”, kuvailee Juha Tapio kappaleen syntyä.
Edellisen kerran Juha Tapio bändeineen oli Finnvox-studioilla tallentamassa Pieniä taikoja -albumin tunnelmia vuonna 2019. ”Edellinen isompi studiosessio tehtiin yli kolme vuotta sitten. Muutaman päivän viettäminen studiossa yhdessä soittokavereiden ja uusien laulujen kanssa sai jälleen kerran muistamaan, miksi tätä työtä teen ja mikä siinä on olennaista. Yhdessä luominen ja yhteisten merkitysten löytäminen, ilo ja voima joka tästä yhteydestä syntyy”.
Kuuntele Vaadin rauhaa tästä.
Lataa: kansikuva, tekijätiedot, promokuvat (kuvaaja: Atte Mäläskä)
Seuraa Juha Tapiota: Instagram / Facebook
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi
+358 50 473 9454
Keikat:
Petri Ekman / Central Line Entertainment
petri.ekman@centralline.fi