JulkaisutKaiku Recordings 01.03.2022

Mariska hyvästelee päättymättömät illat ja julkaisee Pisteen

Kansikuva - Mariska - Piste

Laulaja-lauluntekijä Mariskan uusi single Piste on julkaistu tänään perjantaina 25.2

Piste on italoiskelmän innoittama ja sinfoniaorkesterin siivittämä rakkauslaulu, joka kertoo siitä kuinka valinnan tekeminen voi olla vaikeaa.

”Mä oon ollut huono valitsemaan. En oo tykännyt siitä, että valitsemalla yhden menetän toisen. Haluamalla kaiken ja poissulkemalla ei-mitään istun matkustajana junassa ja katson ikkunasta, kun elämä lipuu ohi, maisemat vaan vaihtuu”, Mariska avaa.

”Päätökset ovat yhtaikaisesti avauksia. Piste kertoo valinnasta. Kuinka haikeansuloista on sitoutua johonkin ihmiseen, hyvästellä kreisibailut ja irtosuhteet – ja omistautua yhdelle, jota rakastaa”, hän jatkaa.

Mariska työstää parhaillaan myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa albumiaan. Esimakua tulevasta levystä on saatu viime vuonna ilmestyneellä singlellä Terveisin Doris, joka nousi radiohitiksi ja striimasi kultaa.

Keikkailu uuden yhtyeen kanssa alkaa toukokuussa. Kokoonpano on Jouni Aslak (kitara), Antti Kokkola (kitara, viulu, koskettimet), Harri Rantanen (basso) ja Juha Räsänen (rummut). ”Oon ollut ns. festaripaastolla joitain vuosia, mutta nyt odotan kesää kovasti. Meillä on takana lukuisia treenejä ja joitain keikkoja. Meininki on todella rouhee ja meno upeaa”, kertoo Mariska.

Lähes kaksikymmentä vuotta suomalaista populaarikulttuuria rikastuttanut Mariska aloitti uransa räppärinä ja siirtyi sen jälkeen menestyksekkäästi pop-laulujen pariin. Hänen tunnetuimpia hittejään ovat mm. Kukkurukuu, Liekki ja Minä liityin sinuun. Mariska on myös julkaissut runoteoksia, toiminut kääntäjänä ja ansioitunut useiden megahittien sanoittajana.

Kuuntele Piste tästä.

Lataa: tekijätiedot / kansikuva / promokuvat (kuvaaja: Ville Juurikkala)
Seuraa Mariskaa: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen / Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi
+358 50 467 3269

Management:
Tom Frisk / Backfront Music
tom@backfront.fi
+358 40 556 0909

Keikkamyynti:
Kimmo Hirvonen / Longplay Music
kimmo@longplaymusic.net
+358 41 5363 666