Kappaleen teemoja ovat yhdessä selviäminen ja uuden edessä oleminen
Maamme suosituimpiin artisteihin lukeutuva laulaja-lauluntekijä Juha Tapio päättää yli puolitoista vuotta kestäneen hiljaiselonsa julkaisemalla hartaasti odotetun singlen Valitsisin sut. Juha jäi ansaitulle keikkatauolle joulukuussa 2019 ilmestyneen singlen Kun vielä ehtii myötä, eikä tuona aikana olla kuultu myöskään uusia julkaisuja Huuhkajien EM-taipaleelle omistettua yllätyssingleä Meidän aika lukuun ottamatta.
”En oikeastaan edes koe, että olisin ollut poissa ja palaan. Tässä oli vain lyhyt erätauko ja nyt jatkan siitä, mihin jäin”, Juha kertoo. ”Vaikka voisi kuvitella, että tauon jälkeen jännittäisi tosi paljon, jännittää mua itseasiassa paljon vähemmän kuin yleensä musaa julkaistessa. Olo on levollinen ja kiitollinen siitä, että saa taas laulaa, soittaa, tehdä lauluja ja jakaa niitä toisten kanssa.”
Uusi single Valitsisin sut on yhtä aikaa sekä välittömästi tunnistettavaa Juha Tapiota että soinnillisesti raikas tuulahdus hänen vaikuttavassa katalogissaan. Kappaletta ovat olleet kirjoittamassa Juhan lisäksi uudet yhteistyökumppanit Aleksanteri Hakaniemi ja Rafael Elivuo, joiden kanssa työskentelyä Juha kuvaa ”yhdessä tekemiseksi, jossa ei tarvitse tehdä kompromisseja”. Sanoituksen teemoja ovat yhdessä selviäminen sekä uuden edessä oleminen, ja siihen kiteytyy artistin ajatuksia viimeisen puolentoista vuoden ajalta.
”Kun on ollut aikaa olla paikallaan, on ehtinyt miettimään omaa elämäänsä ja tarinaansa tähän saakka. Jotenkin sitä on tullut siihen johtopäätökseen, että vaikka matkaan on mahtunut niin hienoja tapahtumia ja saavutuksia kuin koettelemuksiakin, kaikista parasta ja syvintä ovat ne ihmiset, joiden kanssa tämän kaiken on saanut jakaa. On onni, että elämän varrella on siunaantunut sellaisia ihmisiä, että jos pitäisi tehdä koko seikkailu alusta, tahtoisin valita heidät uudestaan vierelleni.”
Kuuntele Valitsisin sut tästä.
Lataa: kansikuva, tekijätiedot, promokuvat (kuvaaja: Atte Mäläskä)
Seuraa Juha Tapiota: Instagram / Facebook
Keikat:
Petri Ekman / Central Line Entertainment
petri.ekman@centralline.fi