JulkaisutRähinä Records 10.09.2021

Uniikin uudella singlellä Karuselli vierailevat TUULI ja ONEVIOLIN

Kansikuva - Uniikki - Karuselli (feat. TUULI & ONEVIOLIN)

Rähinä Recordsin räppärilegenda Uniikki julkaisee uuden singlensä Karuselli tänään 10.9.2021. Tunteikkaalla kappaleella vierailevat laulaja TUULI sekä viulisti ONEVIOLIN, jonka erinäisistä hittibiiseistä tehdyt tyylikkäät cover-videot ovat keränneet huomiota ja suuria katselumääriä Instagramissa ja TikTokissa. TUULI eli Tuuli Oikarinen on artistiuransa ohella tullut tunnetuksi suosittuna some-persoonana ja on yksi parhaillaan Nelosella pyörivän Selviytyjät -sarjan uuden kauden kilpailijoista.

Vierailijat kappaleelle löytyivät orgaanisesti. TUULI:in Uniikki tutustui Farmi Suomi -realitysarjan kuvauksissa ja heidän edellinen yhteistyönsä Ehjää oli top 5 -hitti Spotifyssa joulukuussa 2020.

Karuselli on superkaunis biisi ja TUULI tuli heti mieleen, kun mietin, kenellä olisi tarpeeksi dramaattinen ääni tulkitsemaan sen. TUULI on yksi Suomen kovimpia laulajia ja jos mahdollista, tästä tuli mielestäni vieläkin parempi kuin meidän aiemmasta yhteistyöstä”, kertoo Uniikki. ”ONEVIOLIN taas oli tehnyt Ehjää -biisistä oman viuluversionsa Instagramiin ja se oli mielettömän hieno. Hän kertoi, että tulisi mielellään feattaamaan joskus mun biisille, ja tää oli sopivan iso balladi siihen. ONEVIOLIN teki aivan mahtavat viulut kappaleeseen.”

Karusellin tekstiä inspiroivat Uniikin omat sekä hänen ympärillään olevien ihmisten parisuhteet. ”Aiemmin parisuhteessa ja nyt sinkkuna on nähnyt, etteivät parisuhteet ole ikinä kovin yksinkertaisia ja mustavalkoisia. Usein niihin kuuluu kaikenlaista soutamista ja huopaamista, säätöä ja draamaa, ja tää biisi kuvailee sitä”, sanoo artisti.

Kuuntele Karuselli (feat. TUULI & ONEVIOLIN) tästä.

Lataa: kansikuva, tekijätiedot, promokuvat
Seuraa Uniikkia: Instagram / Facebook / TikTok
Seuraa TUULI:a: Instagram / Facebook / TikTok
Seuraa ONEVIOLIN:ia: Instagram / Facebook / TikTok

Keikat (Uniikki):
Mika Sorola / Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072