JulkaisutKaiku Recordings 10.06.2021

Mariska julkaisee ensimmäisen singlensä menestyksekkään Vain elämää -kauden jälkeen

Uusi kappale Terveisin Doris jatkaa J. Karjalaisen ikivihreästä tutun Doriksen tarinaa

Mariska on ollut osa suomalaista popmusiikkia pian jo parinkymmenen vuoden ajan. Itsevarmasti räppinäyttämöllä Tarkasta tämä -biisillään vuonna 2002 debytoinut Mariska on myöhemmin ehtinyt paljon. Megahittisanoituksia Jenni Vartiaiselle ja Teflon Brothersille mutta myös monelle muulle, kuten Arja Korisevalle. Ex-punkkari ehti voittamaan myös Tangomarkkinoiden sävellyskilpailun kappaleellaan Sua kaipaan vuonna 2010.

Entäpä sitten ne omalla artistiuralla onnistumiset, Kukkurukuu, Liekki ja majesteetillinen Minä liityin sinuun. Näytöt on annettu. Kysyttävää ei ole.

Koitti koronavuosi 2020 ja yhdestoista kausi Vain elämää -ohjelmaa, jossa Mariska loisti ammattilaisen karismaa ja aikuisen naisen sensuellia hehkua. Hän häkellytti yleisönsä kotisohvilla rohkeilla versioillaan kollegoiden lauluista. Ehkä vasta tuolloin moni tajusi, minkälainen artisti Mariska onkaan, ja mihin kaikkeen hän olikaan ehtinyt jälkensä jättää.

Mitä tapahtui Vain elämää -ohjelman jälkeen?

Mariska vetäytyi luomiskammioonsa ja teki kuumeisen innostuksen vallassa keväällä uusia lauluja. Koko tiimi artistin ympärillä on vaihtunut ja uudet tuulet ovat tuoneet musiikkiin uutta muhkeaa sointia.

Terveisin Doris on ensimmäinen näyte tästä innostuneesta jaksosta.

Kyllä, siitä samasta Doriksesta lauletaan, josta J. Karjalainen kertoi jo vuonna 1985. Mutta nyt on äänessä itse Doris, nainen, joka vei miehen sydämen. Mariska jatkaa tarinaa ja ristivalottaa Doriksen tuntoja, sellaisen naisen tuntoja, jonka on mentävä omia teitään, välittämättä siitä, mitä ympäröivä maailma hänestä ajattelee. Sydämiäkin siinä saattaa särkyä, mutta naisen on tehtävä mitä naisen on tehtävä.

Rouheasti soiva Terveisin Doris esittelee uudistuneen Mariskan, jonka äänessä soi kaikki se, mitä kaksi vuosikymmentä Suomen teillä ja turuilla on kulkijanaisen hihaan jättänyt.

Sinkun ovat tuottaneet Väinö Wallenius ja Jouni Raatikainen.

Kuuntele Terveisin Doris tästä.

Lataa: tekijätiedot, kansikuva, promokuvat (kuvaaja: Liisa Valonen)
Seuraa Mariskaa: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen / Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi
+358 50 467 3269

Keikat:
Kimmo Hirvonen / Longplay Music
kimmo@longplaymusic.net
+358 41 536 3666