JulkaisutRähinä Records 04.12.2020

Uniikin uudella singlellä feattaa artisti-vloggaaja TUULI

Kansikuva - Uniikki - Ehjää (feat. TUULI)

Elämänkertansa tänään julkaisevan räppärin kappale Ehjää (feat. TUULI) valaa toivoa paremmasta vaikeiden aikojen keskelle

Rähinä Recordsin rap-artisti Uniikki julkaisee tänään uuden singlen Ehjää, jolla feattaa myös suosittuna tubettajana ja some-persoonana tunnettu laulaja TUULI. Kaksikko tutustui toisiinsa Farmi Suomi -realitysarjan kuvauksissa viime kesänä. ”Farmin töitä tehdessään Tuulilla oli usein tapana aina laulaa itsekseen, jolloin mietin jo, että ’wau, miten upea ääni’. Tuuli on yksi ammattitaitoisimmista laulajista, joiden kanssa olen työskennellyt studiossa ja hänellä oli hyviä ideoita kappaleen suhteen”, hehkuttaa Uniikki.

Ehjää -kappaletta on inspiroinut tämänhetkinen hankala maailmantilanne. ”Varmasti monilla vaikea vuosi takana kuten itsellänikin, ja hetkittäin on tuntunut, että koko elämä on ollut ihan palasina. Halusin viestiä, että vaikeista ajoista huolimatta aina on toivoa ja yhdessä meille tärkeiden ihmisten kanssa voidaan kulkea kohti ehjempää tulevaisuutta”, Uniikki kertoo.

Pitkän linjan räppäristä julkaistaan tänään myös Miikka Anttosen kanssa kirjoitettu elämänkerta Uniikki elämä. Kirja tarjoaa omaelämäkerrallisten tarinoiden kautta kerrottuja oppitunteja muun muassa onnellisuuden tavoittelusta, mielenterveyshäiriöistä, sosiaalisesta mediasta, positiivisesta vaikuttamisesta, menestymisestä sekä vaikeuksien selättämisestä. ”Kappaleessa käsitellään paljon samoja aiheita kuin kirjassa, joten senkin suhteen synergiat osuvat tässä hienosti kohdilleen”, Uniikki toteaa.

Farmi Suomi -sarjan toinen kausi, jossa sekä Uniikki että TUULI ovat kilpailijoina, nähdään Nelosella keväällä 2021.

Kuuntele Ehjää (feat. TUULI) tästä.

Lataa: kansikuva, tekijätiedot / promokuvat
Seuraa Uniikkia: Instagram / Facebook / Twitter
Seuraa TUULI:a: Instagram / Facebook / YouTube / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt (Uniikki):
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi

Keikat (Uniikki):
Mika Sorola / Fullsteam
mika@fullsteam.fi
044 269 6072

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt (TUULI):
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com
010 8417515