JulkaisutRähinä Records 10.12.2020

Timo Pieni Huijauksen uudella singlellä feattaa Elastinen

Kansikuva - Timo Pieni Huijaus - Pyroja pimeään (feat. Elastinen)

Suomiräppärin kappale Pyroja pimeään (feat. Elastinen) kertoo tahdonvoimasta, joka ajaa ihmisen tekemään kaikkensa tavoittelemiensa asioiden eteen

Rähinä Recordsin rap-artisti Timo Pieni Huijaus julkaisee uuden singlensä Pyroja pimeään (feat. Elastinen) tänään perjantaina 11.12. Räppäämisen sijaan kappaleella laulaa suomiräpin legenda Elastinen, jonka kanssa Timo Pieni Huijauksella on jo pitkä historia.”Ensimmäinen biisi Pennist, minkä nauhoitin mun ensimmäiselle soololle Emävale, niin Kimmo oli siinä laulamassa kertosäkeen. Siitä on 15 vuotta, eli tavallaan tässä on menty yksi kierros ympäri”, Timo Pieni Huijaus toteaa.

Kappale kertoo vahvoista tunteista ja tahdonvoimasta. ”Siitä tilanteesta, kun sä haluut ja tarviit ihan väkisin, että joku asia kääntyy onnistumiseksi. Tää on puettu nyt parisuhteen muotoon, mutta toimii moniin muihinkin asioihin”, tiivistää Timo Pieni Huijaus. Kappaleen aiheen ollessa henkilökohtainen Timolle, hänelle oli tärkeää saada joku ystävä vierailemaan. ”Lähetettiin Elalle demo ja se innostui heti. Se toi siihen oman mausteensa ja teki siitä vielä paremman kuin osasin toivoa”, Timo Pieni Huijaus hehkuttaa.

Timo Pieni Huijaus työstää tällä hetkellä kolmatta sooloalbumiaan. Iso osa kappaleista on tehty Kaiku Songsin tekijä–tuottaja Juho Rajan kanssa, kuten tämäkin single. ”Hatun nosto viel broidilleni Juha Snellmanille, miksaaja Olli Äkräkselle ja A&R Heikki Puhakaiselle, jotka kaikki osaltaan vaikutti siihen, että lopputulos on timanttinen”, lisää Timo.

Kuuntele Pyroja Pimeään (feat. Elastinen) tästä.

Lataa: kansikuvatekijätiedotpromokuvat (kuvaaja: Linnea Aaltonen)
Seuraa Timo Pieni Huijausta: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
tiitta@kent.fi