JulkaisutKaiku Recordings 20.11.2020

Spekti julkaisee länkkärihenkisen singlen Villi kortti

Villi kortti kertoo epäonnisen rakkaustarinan villin lännen ympäristössä

Suomen persoonallisin rap-artisti Spekti julkaisee uuden singlensä Villi kortti tänään perjantaina 20.11. Kappale on Spektin toinen julkaisu vuoden 2019 tuplaplatina-albumin Rakas Spektistan jälkeen. Kesällä julkaistu edellinen single Vain yksi sinä (feat. Titta) striimasi kultaa myös tänään. Villi kortti yhdistelee räppärin uusimmilla kappaleilla esiteltyä henkilökohtaisempaa tyyliä Macho Fantastico -henkiseen fantasialeikittelyyn ja kertoo epäonnisen rakkaustarinan villin lännen ympäristössä.

Villi Kortti on villin lännen fantasiamaailmaan sijoittuva tarinallinen biisi. Jos miettii rap- ja pop-musiikin kenttää, niin biisit sijoittuvat lähes aina reaalitodellisuuteen. Mun mielestä on kiva välillä rikkoa tätä kaavaa ja tehdä fantasiaan tai epookkiin nojautuvia tekstejä”, kertoo Spekti. Länkkäreihin artistilla on myös henkilökohtainen suhde. ”Villin lännen elokuvat olivat mun isän lempileffoja, kun olin pieni. Katsoimme niitä usein yhdessä. Sittemmin kyseinen elokuvagenre on jäänyt, mutta rakastan edelleen Ennio Morriconen westerneihin säveltämää musiikkia”, hän muistelee.

Rähinä Recordsilta Kaiku Recordings -levymerkille keväällä siirtynyt Spekti aikoo pysyä aktiivisena myös vuodenvaihteen jälkeen. ”Toivottavasti asiat alkavat ensi vuoden aikana palata keikkarintamalla vähitellen normaaliin. Polte lavoille nousemiseen alkaa olla kova. Uutta musiikkia on jatkuvasti työn alla ja fanit voivatkin odottaa useampia julkaisuja vuonna 2021”, hän lupailee.

Kuuntele Villi kortti tästä.

Lataa: kansikuvatekijätiedot / promokuvat (kuvaaja: Joey Palmroos)
Seuraa: Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Titta Nevala / Kaiku Entertainment
titta@kent.fi