JulkaisutKaiku Recordings 11.08.2017

Tuure Boelius julkaisee debyyttisinglensä Eikö sua hävetä

Energinen, valloittava ja välitön. Sellainen on 16-vuotias Tuure Boelius. Tuuren kanssa ei tarvitse viettää minuuttiakaan, kun on jo selvää, että hän on luontainen esiintyjä ja viihdyttäjä, joka on syntynyt estradille.

Tähän mennessä Tuuren näyttämöt ovat olleet mm. Youtube, jossa hänen kanavallaan on yli 120 000 tilaajaa ja teatteri, jossa hän on esittänyt mm. Tom of Finland -musikaalissa nuorta Touko Laaksosta. Somesuosion lisäksi Tuure on huomioitu laajasti mediassa, kun hän voitti Vuoden homo 2016 -palkinnon QX Gay Gaalassa helmikuussa 2017

Oma musiikkiura on Tuurelle luontevaa jatkoa aiemmalle. Hän on pienestä asti tanssinut ja laulanut – ja käynyt musiikkiluokat.

Häpeilemätöntä, tanssittavaa ja modernia poppia tulkitseva Tuure julkaisee ensimmäisen singlensä ”Eikö sua hävetä” perjantaina 11. elokuuta. Kappaleen ovat kirjoittaneet Tuuren kanssa Aku Rannila ja Saara Törmä. Tuotanto on KOI-yhtyeen Tidon ja Minna Koiviston.

KUUNTELE

Seuraa: @tuureboelius