JulkaisutKaiku RecordingsKaiku Songs 10.08.2016

Kaiku Recordings julkaisee Tubeconin virallisen biisin

Tubeconin vuoden 2016 virallinen biisi on Seuraa mua

Kaiku Recordings julkaisee 10. elokuuta Tubeconin virallisen biisin, Seuraa mua. Menevän bailubiisin esittää Tubecon Allstars eli tubetähdet Annika, Mikirotta, MiskaMH, Boheemi ja Kalenterikarju. Kappale saa ensiesityksensä Tubeconin päälavalla lauantaina 13. elokuuta klo 19.30. Esityksen voi katsoa livenä Subilta.

Biisin tekeminen oli pelottavaa aluksi, koska en oo aiemmin tehnyt musiikkia studiossa. Mutta se miten biisi onnistui, ylitti kyl kaikki mun odotukset. Odotan paljon päälavan esiintymistä! Televisiointi hermostuttaa jo vähän, mutta oksensin jännityksestä viime vuonnakin ennen päälavan esitystä, joten ei mulla oo mitään hävittävää”, naureskelee 100 000 tilaajan Mikirotta-kanavan Mikael Sundberg.

Kappaleen ovat säveltäneet biisin tuottanut Rafael Elivuo ja supertuottaja Jurek ja biisin sanoituksesta vastaavat kappaleella esiintyvät tubettajat.

Halusimme, että Tubecon saa tänä vuonna vahvan visuaalisuutensa lisäksi myös oman äänensä. Tässä onnistuttiin upeasti! Tubecon haluaa edistää tubekulttuuria ja luoda tubettajille uramahdollisuuksia. Seuraa mua -biisillä tubettajat pääsivätkin osaksi jotain uutta ja mielenkiintoista”, kertoo Tubeconin tuottaja Mikko Silvennoinen.

Kuuntele singleSpotify / iTunes / Youtube
Pressikuvatwww.tubecon.fi