Vastikään Kultaisella Venlalla palkittu musiikkiviihdeohjelma SuomiLOVE huipentui lauantaina 31. tammikuuta Lahden Sibeliustalossa järjestettyyn loppuunmyytyyn päätöskonserttiin. Konsertissa Kaiku Recordingsin artisteista lavalla nähtiin Juha Tapio ja Johanna Kurkela. Myös TV2:lta esitetyn konsertin voi katsoa kokonaisuudessaan YLE Areenasta.
Juha Tapio esitti TSNEH (Tykkään susta niin että halkeen) -kappaleen eräässä sarjan jaksossa aurinkoisessa Seurasaaressa. Kappale kuultiin myös SuomiLOVE-konsertissa, jonka konserttitaltioinnin voi katsoa täältä. Lisäksi Meillä on aikaa -kappaleesta saatiin kokea sarjan aikana herkkä tulkinta.
Johanna Kurkelan tulkitsema Rakkauslaulu äänestettiin SuomiLOVE-sarjan ensimmäisen kauden suosituimmaksi rakkauslauluksi. Lauri Ylösen säveltämä ja Paula Vesalan sanoittama kappaleen päätöskonserttiesitys on katsottavissa täältä ja sarjan aikana aiemmin kuultu tulkinta täältä. Johanna jakoi myös ajatuksiaan rakkaudesta sarjan nettisivuilla ja esitti sarjassa oman versionsa Apulannan Odotus-kappaleesta.
Kaiku Recordingsin artisteista myös Samuli Putro nähtiin sarjassa. Samulin Elämä on juhla -kappaleen näkee täältä.